Kuin­ka muut­taa pel­ko luot­ta­muk­sek­si?

Van­hem­muu­des­sa ajau­tuu karil­le nopeas­ti, jos kas­vat­taa las­ta omien pel­ko­jen kaut­ta. Omien pel­ko­jen tie­dos­ta­mi­nen ja tun­nus­ta­mi­nen vaa­tii itse­tun­te­mus­ta ja roh­keut­ta myön­tää pel­kää­vän­sä. Itse olen tip­pu­nut pelon kuop­paan mon­ta ker­taa ja huo­man­nut joka ker­ta miten pel­ko syö sala­ka­va­lan huo­maa­mat­to­mas­ti kykyä­ni naut­tia van­hem­muu­des­ta.

Huo­maan ole­va­ni jo mel­ko har­jaan­tu­nut omien aja­tuk­sie­ni tark­kai­li­ja. Kun olen huo­man­nut ole­va­ni stres­saan­tu­nut tai aja­tuk­sie­ni vie­mä olen pyr­ki­nyt pysäh­ty­mään heti ja kes­kit­ty­mään muok­kaa­maan aja­tuk­sia­ni visua­li­soi­mal­la ja sanoit­ta­mal­la itse­ni rau­hal­li­sek­si.

Huo­ma­tes­sa­ni pel­kää­vä­ni jota­kin (lap­sen putoa­van kii­peil­les­sä, jää­vän auton alle yksin liik­kues­sa, jää­vän pait­si huo­mio­ta minun kes­kit­tyes­sä­ni omiin tar­pei­sii­ni, tule­va­ni ryös­te­tyk­si, kuo­le­va­ni ennen aiko­ja­ni jne..) ja aiko­va­ni rea­goi­da pelon ohjaa­ma­na, pyrin visua­li­soi­maan itse­ni tur­val­li­seen paik­kaan, jot­ta voin antaa kehol­le­ni aidon koke­muk­sen tur­vas­sa ole­mi­ses­ta. Pel­käs­tään pelon sanoit­ta­mi­nen ei toi­mi, kos­ka se on lii­an jär­keis­tet­ty rat­kai­su. Tun­ne on ennen kaik­kea kehol­li­nen ja vaa­tii sik­si kehol­li­sen koke­muk­sen sanoit­ta­mi­sen tuek­si.

Sen jäl­keen kun olen tar­jon­nut kehol­le­ni aidon koke­muk­sen tur­vas­sa ole­mi­ses­ta (puhun aidos­ta koke­muk­ses­ta, kos­ka keho ei ero­ta onko asia kuvi­tel­tu vai tosi) tar­joan mie­lel­le­ni oppi­tun­nin kään­tä­mäl­lä lauseen “minua pelot­taa” lauseek­si —> “olen tur­vas­sa”, “olen kipeä —> olen terve/olen paran­tu­mas­sa”.

Keho­ni uskoo sen mitä sil­le syö­tän. Täs­tä tavas­ta puhua posi­tii­vi­sin ilmauk­sin on tul­lut haus­ka tapa per­hees­sä­ni, sil­lä myös lap­se­ni käyt­tää ilmai­sua “ahaa tai­dan olla paran­tu­mas­sa jos­ta­kin” ilmais­tes­saan havain­neen­sa kehon­sa kamp­pai­le­van jon­kin pöpön kans­sa. Opet­te­lem­me kat­so­maan maa­il­maa myön­teis­ten asioi­den kaut­ta ja sil­lä on val­ta­van suu­ri mer­ki­tys sii­hen miten maa­il­maa kat­som­me.

Näi­den kon­kreet­tis­ten teko­jen avul­la vies­ti­tän kehol­le­ni ole­va­ni tur­vas­sa eikä her­mos­to­ni tar­vit­se olla häly­tys­ti­las­sa, kuten se pelä­tes­sä muu­ten oli­si. Ope­tan aja­tuk­sia­ni ja kehoa­ni.


Kai­kil­la tun­teil­la kuten pelol­la­kin on oma tar­koi­tuk­sen­sa elä­mäs­sä. On ihan jär­ke­vää osa­ta pelä­tä oikei­ta asioi­ta suo­jel­lak­seen itse­ään sekä las­ta.
Pri­mi­tii­vi­ses­ti pelon tar­koi­tus on ollut pitää ihmi­set hen­gis­sä ja sitä kaut­ta mah­dol­lis­taa lajin säi­ly­mi­nen. Pel­ko estää mei­tä teke­mäs­tä uhka­roh­kei­ta teko­ja.

Aihet­ta pel­koon on sil­loin kuin on aidos­ti uhat­tu­na. Sil­loin pel­ko aut­taa toi­mi­maan hen­gis­sä säi­ly­mi­sek­si.

Pel­ko muut­tuu hai­tal­li­sek­si sil­loin kuin vil­je­lem­me sitä tar­peet­to­mas­ti. Lii­ka huo­leh­ti­mi­nen ja pel­kää­mi­nen ovat asia, jota oli­si oikeas­ti syy­tä pelä­tä. Pel­ko ja lii­ka huo­leh­ti­mi­nen tai mureh­ti­mi­nen aiheut­ta­vat stres­siä eli­mis­töön. Stres­si­ti­lan pit­kit­tyes­sä esi­mer­kik­si kroo­ni­sen mureh­ti­mi­sen (mitä jos jota­kin pahaa tapah­tuu), huo­leh­ti­mi­sen tai pel­kää­mi­sen vuok­si, muut­tuu stres­si­ti­la kehoon pysy­väk­si eli kroo­ni­sek­si olo­ti­lak­si. Aja­tus­mal­li­si ovat auto­maat­ti­ses­ti vas­tus­ta­vas­sa pelon ilma­pii­ris­sä.

Stres­si­ti­la kehos­sa on täl­löin tutuin tun­te­mam­me her­mos­ton olo­ti­la, jos­ta eroon pää­se­mi­nen ja uuden­lai­sen tur­val­li­sen olo­ti­lan vakiin­nut­ta­mi­nen kehoon, tulee ole­maan myös stres­saa­vaa kehol­le, mut­ta elä­män­laa­dun huo­mat­ta­van paran­tu­mi­sen myö­tä, sen arvois­ta.

“Luot­ta­mus on ollut avain siir­ty­mi­ses­sä pelos­ta pois.”

— Tuu­lia­jol­lan Tuu­lia

Olen luot­ta­nut itsee­ni ja sii­hen, että valin­ta­ni ovat oikei­ta. Ne ovat joka tapauk­ses­sa oikei­ta jos­tain pers­pek­tii­vis­tä kat­sot­tu­na, joten mik­si mureh­tia. Valin­ta­ni ovat aina oikei­ta, kos­ka ne joh­dat­ta­vat minua eteen­päin ja mah­dol­lis­ta­vat, joko onnis­tu­mi­sia tai oppi­mi­sen koke­muk­sia.

Luo­tan sii­hen, että

  • asiat jär­jes­ty­vät par­hain päin.
  • valin­ta­ni ovat oikei­ta
  • minä pär­jään elä­mäs­sä
  • lap­se­ni pär­jää elä­mäs­sä
  • lap­sen valin­nat ovat oikei­ta
  • olen hyvä van­hem­pi
  • osaan
  • kyke­nen
  • olen tur­vas­sa
Jaa blogi

Lisää artikkeleita

Vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­nen työ­ote

Tavoit­teel­li­sen val­men­nus­pro­ses­sin ohjaa­mi­nen täh­tää sii­hen, että van­hem­pa­na onnis­tut luo­maan ensin sisäis­ten muu­tos­ten kaut­ta pysy­viä ulkoi­sia muu­tok­sia, niin ajat­te­lus­sa kuin toi­min­nas­sa.

Lue lisää

Tavoit­teel­li­suus val­men­nuk­sis­sa

Tavoit­teel­li­sen val­men­nus­pro­ses­sin ohjaa­mi­nen täh­tää sii­hen, että van­hem­pa­na onnis­tut luo­maan ensin sisäis­ten muu­tos­ten kaut­ta pysy­viä ulkoi­sia muu­tok­sia, niin ajat­te­lus­sa kuin toi­min­nas­sa.

Lue lisää